Vuoden aikana on tarjolla
useita eri toimijoiden järjestämiä valtakunnallisia kuoro- ja
orkesteritapahtumia. Lisätietoja löytyy mm. tapahtumien omilta
internetsivuilta. Moniin tapahtumiin voi lähteä koko ryhmän kanssa
esiintymään tai kilpailemaan, mutta mukaan voi lähteä yksittäisetkin
laulajat ja soittajat kuuntelemaan konsertteja ja nauttimaan tunnelmasta.
Vuosikokous ja koulutustapahtuma
31.3.2012
Suomen Työväen Musiikkiliiton seuraava vuosikokous pidetään lauantaina
31.3.2012 Oulussa. Kokouksen yhteydessä järjestetään koulutustapahtuma,
jonka sisältö tarkentuu loppuvuodesta. Koulutustarjonnassa huomioidaan
sekä laulajat että soittajat.
Koulutuspäivä alkaa klo 10. Liiton vuosikokous on päivän alustavan
ohjelman mukaan klo 15.30. Myös iltaohjelmaa on suunnitteilla, joten
kannattaa varata aikaa myös mukavaan yhdessäoloon vanhojen ja uusien
tuttavuuksien kanssa!
Tapahtumaan ovat tervetulleita niin ryhmien yksittäiset edustajat kuin
kokonaiset ryhmätkin. Toivottavasti päivämäärä on siis jo laitettu
muistiin ja ryhmissä on varauduttu maaliskuiseen viikonloppuun Oulussa.
Tervetuloa mukaan!
Pohjoismainen musiikkijuhla Ruotsissa
kesäkuussa 2012
Pohjoismainen Työväen Musiikkiliitto NASOM järjestää Landskronassa,
Ruotsissa pohjoismaisen laulu- ja soittojuhlan 14.–17.6.2012.
Tapahtumaan ovat tervetulleita kaikki STM:n jäsenkuorot ja -orkesterit.
Lue lisää oheisesta tiedotteesta!
Tervetuloa
Landskronaan kesäkuussa!
Landskronan
infokirje (pdf).
Landskronan
infokirje (doc).
Tapahtuman
ennakkoilmoittautuminen on päättynyt.